Millan tarina – viimeinen osa

Julkaistu 06.02.2017

Aloitimme Millan kanssa vuosi sitten tammikuussa Environ hoidot. Hän on kärsinyt akneihosta pitkään, ja halusimme testata, saisimmeko Environin hoidoilla ja tuotteilla aikaan muutoksia. Teimme erivahvuisia kuorintoja, imeytyksiä ja aloitimme myös neulaushoidon.
Milla käytti kokoajan myös kotonaan environin tuotteita.
Saimme ihon hyvin rauhoittumaan, pehmentymään sekä tasoittumaan. Otsan ihon saimme lähes kokonaan tasaiseksi. Millan tapauksessa kuitenkin akne on suurimmaksi osaksi hormonaalisista tekijöistä johtuvaa, joten lopullista ja täydellistä parannusta emme tähän kuitenkaan valitettavasti saaneet.
Kotonaan Milla jatkaa edelleen tuotteiden käyttöä, ja näin ylläpitää hoidoista saatuja positiivisia tuloksia.

Millan iho hoitojen puolivälissä

Millan iho hoitojen puolivälissä

Tässä vielä Millan kokemuksia hänen omin sanoin:

”Vuosi sitten tammikuussa aloitimme Environ- kasvohoidot sekä vaihdoin samalla ihon kotihoitotuotteet myös Environin tuotteisiin. Aloin käyttämään ihonpuhdistukseen ja ihon kosteutukseen Environin puhdistusgeeliä, kasvovettä, ihoöljyä, A-vitamiinivoidetta sekä tehokosteuttavaa voidetta. Environin kasvohoitoja tehtiin aluksi noin kerran viikossa ja kesästä alkaen noin 2 viikon välein. Syksyllä lisäsimme kasvohoitoihin myös mikroneulauksen ja aloin käyttämään Roll-CIT- neularullaa myös kotona.

Osalla ihmisistä iho saattaa reagoida aluksi hyvin vahvasti A-vitamiiniin. Itselläni ihon kunnossa ei alkukuukausina tapahtunut merkittävää huonontumista mutta melko nopeasti osa kasvojen alueista alkoi tuntua selvästi sileämmiltä ja pehmeiltä, erityisesti otsan alueen iholla ei näkynyt muutamia yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta epäpuhtauksia oikeastaan ollenkaan. Erityisesti kasvohoitojen jälkeen kasvot tuntuivat todella raikkailta ja pehmeiltä useamman päivän ajan. Iho alkoi tuntua öljyn ja voiteiden ansiosta myös erittäin kosteutetulta, sillä ihoni on kärsinyt todella paljon erityisesti talvipakkasten aikaan kylmästä ilmasta ja tuulesta. Aluksia suhtauduin hieman epäilevästi ihoöljyn käyttämiseen sillä öljyn laittaminen helposti rasvoittuvalle iholle tuntui oudolta. Öljystä muodostui kuitenkin nopeasti oma suosikkituotteeni, sillä se teki ihon aivan ihanan pehmeän ja kosteutetun tuntuiseksi. Erityisesti kun öljyä levitti kasvoille illalla puhdistuksen jälkeen kunnon kerroksen niin aamulla iho tuntui aivan ihanalta! Jatkan Environin öljyn käyttämistä säännöllisesti myös jatkossakin.

Olen kärsinyt erilaisista iho-ongelmista jo yli vuosikymmenen ajan ja käynyt lukuisia kertoja ihotautilääkärillä saaden reseptejä kaikkiin mahdollisiin akneen määrättäviin lääkkeisiin. Vaikka osasta niistä on saanut hetkellistä apua niin ei varsinaista parannuskeinoa ole löytynyt. Vaikka Environin hoidoista ja tuotteista on ollut paljon apua, ja iho on voinut välillä todella hyvin, eivät ne valitettavasti ole olleet pysyvä parannuskeino. Suurin syy tähän vaikuttaa itselläni olevan hormonaaliset muutokset, jotka saattavat välillä vaikuttaa todella paljon ihon kuntoon. Alkusyksystä alkaen päätin alkaa kokeilemaan A-vitamiinin vaikutusta lisäämällä päivittäiseen ruokavaliooni paljon A-vitamiinia sisältäviä ruoka-aineita, erityisesti kasviksia kuten porkkanoita ja keltaisia hedelmiä ja vihanneksia. Lisäksi aloin syömään A-vitamiinia myös lisäravinteena. Tällä hetkellä vaikuttaakin siltä että tämä yhdistelmä Environin tuotteita sekä A-vitamiinia pitävät ihoni melko hyvässä kunnossa. Muutaman kuukauden ajan iho on voinut todella hyvin ja suuremmat epäpuhtaudet sekä kivuliaat näppylät ovat jääneet vähemmälle. Lisäksi nyt talven aikana erityisesti Environin tehokostettava voide on ollut ihoni pelastus, eikä iho ole kärsinyt pakkasista yhtä paljon kuin aiemmin. Olen myös nyt kuluneen vuoden aikana ymmärtänyt, kuinka tärkeää ihon kunnollinen kosteuttaminen on erityisesti rasvoittuvalle ja epäpuhtauksista kärsivälle iholle. Lisäksi olen myös vaihtanut lähes kaikki meikkini mineraalimeikkeihin, mikä on varmasti osaltaan myös parantanut ihon hyvinvointia.

Vaikka Environin kasvohoidoista ja tuotteista ei minulle löytynyt varsinaista ”parannuskeinoa” iho-ongelmiini, aion varmasti jatkaa niiden käyttämistä jatkossakin. Iho tuntuu tällä hetkellä pehmeältä, kosteutetulta ja muutenkin hyvinvoivalta. Voinkin omalta osaltani suositella Environin tuotteita kaikille!”

Neulaushoitojen aloituksen jälkeen. Pientä a-vitamiini reaktiota huomattavissa.

Neulaushoitojen aloituksen jälkeen. Pientä a-vitamiini reaktiota huomattavissa.

Loppuvaiheessa

Loppuvaiheessa

Yhteistyössä:
Vitamion Oy
environ1

Vastaa

Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.